tiistai 31. joulukuuta 2013

Melkein viimeiset joululahjasukat

Ovat isälleni, toivottavasti sopivat jalkaan.



Ja kukas linssilude sieltä taas ilmaantui ruutuun??



Lanka: Novita Polkka

Niin, melkein viimeiset sukat, nimittäin vielä on neulottava yhdet isäpuolelle.


.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulurapsa

Pienimuotoinen jouluraportti tästäkin huushollista:
Aatto meni oikein kivasti kotona T:n ja kisujen kanssa vapaapäivää viettäen. Kinkku oli uunissa koko yön, joten jo aamuyöllä hereillä käydessä saatiin herkullisia tuoksuja. Päivä kului leppoisasti; katseltiin (joulu)ohjelmia, tehtiin ruokaa, saunottiin ja syötiin. Äitipuoleltani utelin punajuuri-sinihomejuustovuoan reseptin, kokeilin, ja arvatkaas mitä.. Oli aivan ihanaa!

Oikein yllätyin, kuinka mukava jouluaatto tämä olikaan - jo etukäteen olin aivan varma, että "perhejoulun" kaipuu ja ikävä veisi fiiliksiä, mutta ei. Soiteltiin toki porukoiden kanssa ja toivoteltiin hyvät joulut, mutta mitään sen kummempaa ikävää ikävää ei tullut. Tää on siis hyvä juttu, vau.


T:n lapset tulivat vasta illalla puoli kahdeksan jälkeen, ja sitten tietenkin availtiin ne muutamat lahjukset sieltä kuusen alta. Meikäläistä oli pukki muistanut uudella puhelimella, sain siis elämäni ensimmäisen älypuhelimen (Nokia Lumia, tottakai).
Yllättävän nopeasti olen oppinut sitä käyttelemään. Eniten totuttelua vaatii viestien kirjoittaminen, perus näppäimiin ja ennakoivaan tekstinsyöttöön tottuneena toki osasin tätä odottaakin. Mutta kyllähän tuo jo sujuu.
T:lle ostin kauan haaveilemansa Moccamasterin, ja onpas tykännyt.

Aatto olikin se ainoa vapaa, joulupäivänä jo raahauduin iltavuoroon.
Ja tosiaan vasta nyt vapaata, sentään kolme päivää. Ihanaa! Töihin ensi vuoden puolella.
Uuttavuotta vietellään myös ihan vain Ääslinnassa skumppaa siemaillen ja rakettien pauketta kuunnellen.
MUTTA jotain reissua sentään tiedossa, nimittäin perjantaina lähdetään isäni perheen luo loppiaiseksi. Velipoika tyttöystävänsä kanssa saapuu myös paikan päälle jossain vaiheessa viikonloppua, kiva kiva <3

Tietenkin taas ihmisjoukkoja ja ruuhkia uhmaten kipaisemme myös Tuurissa Keskisellä alennusmyyntejä haistelemassa, kun kerran niille nurkille ollaan menossa.
Tätä reissua odotellen - eikä edes tarvi kauaa odottaa!

Värikästä uuttavuotta!

.

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulun alla

Joululahjasukat neulottu, eilen postitettu. Ehtivät juuri jouluksi.
Isän sukkia en vain kerinnyt tekemään, mutta hän saa ne sitten loppiaisena kun menemme käymään. Muuten kaikki ok, huh. Nyt voi huokaista.
Lilaa, mustaa, harmaata, pinkkiä. Mikä väri mahtaakaan olla pikkuprinsessalle?

Ja ketkäs taas änkesivät kuvaan..

Kävin äsken palauttamassa postiin sen Ivko -neuleen, kun se ei ollutkaan sopiva, ja vaihto ei käy koska oikeita kokoja ei enää ole. No ei se mitään, joskus toiste sitten.

Tuntuu, että tässä joulun alla on tullut tilailtua netistä vaikka mitä, lähinnä lahjoja. Niin siis jotain lahjaa myös itselle, nimittäin keksin hankkia pitkästä aikaa reisitaskuhousut. Sellaiset mulla on ollu viimeksi.. yläaseella? Tympii vain aina pitää farkkuja kun lähtee jonnekin kotoa kauemmas, kaipailen muitakin housuja, rennompia. Haaremihousut on lähinnä kesän juttu, joten jotain paremmin talveen soveltuvaa täytyi miettiä.
Paketti tuli toissapäivänä; housut olivat miellyttävät, mukavat ja kivan näköiset, mutta aavistuksen liian isot joten vaihtoon menee ja tilalle pienempää kokoa.


Salainenagentti.fi

Parhaillaan nautin vapaapäivästäni, tässä olis seuraavaksi ilta, aamu, ilta, aamu, ja sitten jouluaatto vapaa (muuten koko joulu töitä). Suurempia jouluvalmisteluita meillä ei varmaankaan tehdä, vähän siivoillaan ja ostetaan hyvää ruokaa ja herkkuja, poltetaan kynttilöitä ja fiilistellään. Jonkinlainen kuusi hankitaan myös, ja luulisin että kissat antavat sen olla suht rauhassa kuten viime vuonnakin. Toivoa sopii.

 .

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Boksi on kiva



Tää on jännä, aina.
Varsinkin jos kissakaveri on siellä sisällä, silloin ei malta olla härnäämättä.
On tuo risukin ihan jees, sen perässä vois juosta vaikka 24/7 ihan adhd:nä.

Välillä on mukava vain rentoutua omalla pikku mökillä, kölliä siellä sisällä. Tossa on muuten kattoikkuna, by the way. 


torstai 12. joulukuuta 2013

Viikonlopusta

Anteeksi pitkähkö tauko kirjoittamisessa, mutta kun ei vaan oo ehtiny.
Reissussa käyty, kisut olivat jälleen kerran reippaita uudessa paikassa ja selvästikin ihmettelivät, kun ajoin niitä vähän väliä pois ruokapöydältä.
"Siis mitä, saadaanhan me kotonakin nuolla ihmisten lautaset??" Ette saa, vaan kun niin vain teette.
Minni otti taas paikkansa leivinuunin päällä, hyppi sinne ihan oma-aloitteisesti käyttäen portaina ihmisten hartioita.

Kamera unohtui kokonaan matkasta pois, harmitti, etenkin kun kävimme itsenäisyyspäivänä serkkuni yo-juhlissa. Ihmisiä, joita en ollut jopa vuosiin nähnyt - serkkuja, kummit, sedät, serkun lapset.. Todella mukava ja lämmin olo tuli näiden kaikkien tapaamisesta ja siitä, kun sai pitkästä aikaa vaihtaa muutaman sanasen ja kysellä kuulumisia ihan noin niinku livenäkin.
Päivään mahtui vähän paskempaakin, nimittäin isäni auto levisi tuonne juhlapaikalle 150 kilometrin päähän kotoa. No, jos olisi levinnyt tienvarteen, olisi luultavasti vituttanut enemmän.

Lauantaina piipahdettiin Tuurissa Keskisen kyläkaupassa kun se siinä lähellä sattuu olemaan. Vähän joululahjoja ja -valoja, ei kai muuta. Kansaa oli liikenteessä sen verran, että autopaikan löytyminen tuntui epätoivoiselta, sisällä ei voinut rauhassa katsella (toisaalta hyvä, ei tullu ostettua niin paljoa), ja kassalle jonotettiin 1 tunti ja 20 minuuttia.
Toisin sanoen pari muutakin oli päättänyt lähteä piipahtamaan Keskisellä.






tiistai 3. joulukuuta 2013

Torkun

Vivi se osaa olla hellyyttävä.
Sellainen mamman tyttö, viimesen päälle.
Ensin se seurailee sinisillä silmillään hiirtä tietokoneen näytöllä, kunnes sitten väsymys voittaa ja se painaa päänsä mun käsivarrelle.
Arvatkaa, raaskinko paljoa hiirtä liikutella kun toinen niin suloisesti siinä nököttää?


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hoivakotikissana pt. II

Tänään oli Minnin vuoro olla hoivakotikissana - eli siis mamin työpaikalla mummoja ja pappoja ilahduttamassa. Ja kylläpä ne taas tykkäsivätkin, tosi moni luuli ihan tosissaan Minniä koiraksi, kunnes sitten kerroin järisyttävän totuuden. "Jaa se on kissa, mie olisin koiraksi sanonu".
Kyllähän se vanhuksen silmissä saattaa näyttää koiralta. Chihuahua?

Minni oli taas reipas oma itsensä, ei säikkynyt mitään ja oli kaikkien kaveri, antoi jokaisen silittää. Pää pyöri kuin pöllöllä ja joka paikkaan olisi pitänyt päästä haistelemaan ja tutkimaan. So typical.
Mm, huoneiden wc:t kiinnostivat kovasti, niin juu siellähän ne parhaimmat hajut kai on?


Töistä siis taas selvitty, nyt kotona mukavasti ja edessä kahden päivän vapaat. Yritän ottaa yhtä rennosti kuin Minni tuossa ylläolevassa kuvassa.
Tuleva viikko tulee olemaan suht väljä töiden puolesta - ma ja ti vapaa, ke-to töitä ja loppuviikko vapaata. Eli vaivaset kaksi päivää duunia. En valita.

Vähän muutoksen tuulia toki tiedossa, kun meillä on tuossa syksyllä aloitettu työkierto ja nyt olisi meikäläisen vuoro siirtyä yläkerran ryhmäkoteihin kuudeksi viikoksi.
Uusien asukkaiden opettelu (kyllähän niistä jotain tietää, toisaalta ei juuri mitään),
uusien työtapojen opettelu (vaikka ollaankin samassa talossa),
uudet työkaverit (vaikka jokaisen jotenkin tuntee, onhan niiden kanssa yövuorojakin tehty).
Että ihan riittävästi uutta jutskaa.

Nyt ruokaa niin itselle kuin mirnuillekin, sitten jos vähän lepoa makuuasennossa.
...
Meinasin toivottaa hyvää viikonloppua, vaan sehän on päättymässä. No mutta hyvää viikonloppua minulle, mukavaa työviikon alkua teille ;)

.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Ivko Knits

Löysin ehkä uuden rakkauden. Sen nimi on Ivko.







Neuleita siis. Takkeja, tunikoja, mekkoja, hameita, asusteita. Kuvat Ivkon tämän talven mallistosta.
Miksen ole löytänyt näitä aiemmin? Okei, eipä näitä hirveästi silmien edessä pyörikään - olen tänään googletellut ja löysin tasan kolme varteenotettavaa verkkokauppaa, joista noita neuleita voi tilailla. Kahdesta en tiedä, toimittavatko edes Suomeen, mutta yksi varma on Zalando, siellä on useampi malli myytävänä.

Ostin yhden. Ja toivon todella, että se ehtisi saapua ensiviikon aikana, jotta saisin sen reissuun mukaan ja voisin käyttää sitä serkkuni lakkiaisjuhlissa 6.12.
(Olemme siis lähdössä isäni luo itsenäisyyspäiväviikonlopuksi).
Tai jos ei siihen ehdi, niin viimeistään firman pikkujouluihin 14.12.

Olettaen tietenkin, että neuletakki miellyttää mua sitten livenä. Tosissaan saakin miellyttää - noiden vaatteiden hinta kun on aikas suolainen.
Mutta tiedättehän tunteen, kun näette jotain ja sitten tulee se "pakko saada".
Ei sille vain voi mitään.
Noita ulkotakkeja himoitsen myös, mutta odottakoon ne nyt toistaiseksi. Aloitetaan näistä perus neuletakeista tämä villitys. Tätä odotellessa:



maanantai 25. marraskuuta 2013

Mitäs tässä



Yövuorot ohi ja nyt nautitaan parista vapaapäivästä.
Tiedossa intensiivistä neulomista - joulu lähestyy, sekä kissojen osalta hiiri- ja pahvilaatikkoleikkejä.
Ehkä käydään myös pikaiseltaan katsastamassa takapihalle ilmestynyt valkoinen peite, tuo pakkasilma kun jännästi tuntuu mirnuja kiinnostavan ikkunan ja oven raosta haisteltuna.

Eihän se lumi ollut kivaa viime talvenakaan, mutta pitää noita asioita palautella mieleen jotta sohvalla viltin alla köllöttely tuntuisi entistäkin mukavammalta aina seuraavaan kevääseen saakka.



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kuvat kuviksi

Miten sitä nykyään onkin niin rikkipoikkiväsynyt?
Mun toinen vapaapäivä alkaa olla finaalissa, ja tekisi mieli itkeä niitä takaisin. Olen nukkunut pitkät yöunet ja touhuillut pikkujuttuja itsekseni kotona, vaan silti tuntuu kuin en olisi millään vapailla ollutkaan. Turhauttavaa.



Nämä kuvat on napattu joku päivä (ehkä) viime viikolla, kun auringonvaloa oli hetken havaittavssa.
Tein tänään sen mitä olen suunnitellut jo piiiitkään. Nimittäin tilasin digikuvani ns. paperikuviksi. Tai miksi niitä nimitetäänkään. Siis niitä konkreettisia valokuvia, you know. Ihan kaikkia en sentään viitsinyt teettää, vaan kävin kaikki koneeltani löytyvät kuvat läpi ja valkkasin parhaimmat ja tärkeimmät.
449 kappaletta tuli silti. Mutta tuossa on tosiaan kuvia vuoden 2010 kesästä saakka, joten..

Eirikuvalta tilasin, saa nähdä tuleeko hyvät, koskaan aiemmin en ole siellä teettänyt. Hinta nyt vain oli se ratkaiseva tekijä. 0,10 €/kuva, kun taas Ifolorilla olisi ollut suurin piirtein tuplahinta. Ja tuollainen määrä kuvia, niin eipä tee mieli maksaa enempää. Reilu 50 euroa tuli maksamaan käsittely- ja toimituskuluineen näinkin. Huhhuh.
Mutta onhan se kivempi säilyttää kuvia albumissa varmassa tallessa kuin koneella, josta joku kiintolevy ym. mun tuurilla hajoaa kuitenkin jossain vaiheessa yllättäen tai kone muuten vain posahtaa, ja menetän kaiken. Vai?

Huomenna koittaa taas arki ja aherrus; kaksi iltavuoroa, kaksi yövuoroa. No ei paha kyllä. Vaan seuraava viikko, huh.. Mulla on yhden opiskelijan näytön vastaanottaminen. Enkä ole koskaan ennen sellaista tehnyt. Voin olla hukassa.

Syömään ja tuijottamaan Emmerdalea. Tein tuollaista lootaa, johon tuli pottuja pilkottuna, broilerin fileesuikaletta, pari sipulia, keltainen ja oranssi paprika, kermaa, juustoraastetta, ja sekaan vetelin kuorimaveitsellä porkkanasta ohuita ja pitkiä siivuja. Näyttää ainakin hyvältä, tunnin ollut uunissa. Nyt maistetaan.

.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kuulumisia ja kuulemisia

Omena-inkivääritee, sen verran tujun makuinen, ettei pussia kärsi upottaa veteen kolmea kertaa enempää. Ja minä kun yleensä jätän pussin lillumaan kuppiin kunnes olen juonut koko teen.
Aamupalaa, rauha, hiljaisuus. Eli mirnukat ruokittu. Vivi katselee mun leivänpäällisiä "sillä silmällä", muttei jaksa vaivautua yrittämään lähemmäs.
Pimeää, hirvittävän pimeää. Siinä kai selvä syy siihenkin, miksen ole kaivanut kameraani esille vähään aikaan.



Laitoin stereoihin soimaan Björkin Vespertine -albumin. Oikein hyvä valinta tällaiseen rauhalliseen ja kiireettömään aamuun, kevyttä, näin se vapaapäivä laitetaan käyntiin.
Kaikkea muuta välillä kuunneltuani aloin taas kaipailla Björkin ääntä, ja niinpä olenkin viime päivinä kuunnellut muun muassa livelevyjä.


tiistai 12. marraskuuta 2013

Mirnuille ruokaa

Tänä vapaapäivänä heräsin siihen, kun Minni rääkäisi ilmoille kuuluvan, karhean "MÄÄÄ-Ä" -äänen, hyppäsi tyynylleni ja painoi märän kuononsa mun poskelle. Hyvää huomenta vaan sinullekin.


Viikonloppuna tein pitkästä aikaa Zooplus -tilauksen, tällä kertaa pelkästään ruokaa. Alkaa raksuvarasto lähennellä tyhjyyttä, ja muutenkin on kiva välillä tarjota mirnuille hieman erilaisia ruokia kuin mitä tästä kaupungista saa. Haa, mitään näistä ei ole meillä aikaisemmin maisteltu! Vaan eipä jänskätä jääkö syömättä - nuo tytöt kun hotkivat mitä vain..

- Dokas Chew Snack Chicken Breast with Fish- säästöpakkaus: 3 x 70 g
- 12 x 70 g Applaws Selection: 9 + 3 kaupan päälle- kalalajitelma
- Animonda Carny Ocean -kokeilupakkaus 12 x 80 g- 4 makua
- Exotic Premium Cat Sticks- 3 x peuranliha
- Exotic Premium Cat Sticks- 3 x strutsinliha 
- Cosma Original -valikoima hyytelössä- 6 x 85 g, 5 eri makua
- Taste of the Wild - Rocky Mountain Feline- 2,27 kg

Nojoo, ainoa raksupakkaus on tuo Taste of the Wild - näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut tilata samalla toisenkin pussin, ettei ihan heti pääse loppumaan.. Mutta meillä kun ei jatkuvasti noita raksuja muutenkaan mussuteta, niin ehkä ne hetkeksi riittää?

Ruoasta puheen ollen, taas olis kissojen ruoka-aika
*menee ruokkimaan pikkuset rakkaansa*

.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Levykäisostosten esittelyä

Musiikkipostaus tiedossa, piiitkästä aikaa.
Viimeisimmät levyhankinnat siis, taitavatpa kaikki olla Levykauppa Äxästä joko nettikaupasta tai Oulun myymälästä.
Tuo Goldfrapp ehti äsken soida pariinkin kertaan stereoissa, Björkin soundtracktekeleen olen ehtinyt "kuunnella" vain pikaisesti --> satunnaisia pätkiä joka biisistä. Huomenna tarkoitus huudattaa sitä sitten ihan sillain kunnolla ja tutustua lähemmin.

Tuo Twilight Time on muuten mun ainoa Stratojen levy, jossa Timo Kotipelto ei vielä ole mukana. Vokalistina toimi siis tuolloin Timo Tolkki.

Goldfrapp: Seventh Tree
The Crash: Comfort Deluxe
The Crash: Wildlife
Björk: Drawing Restraint 9 (soundtrack)
Stratovarius: Twilight Time







Vielä jokaiselta albumilta biisi?
The Crashilta on nyt noi musavideot, muita biisejä löytyi melko rajallisesti youtubesta. Jännä, koska yleensähän sieltä löytyy kaikki mahdollinen ja mahdoton.







perjantai 8. marraskuuta 2013

Reissurapsa

Reissut reissattu, ja käteen jäi hirmuinen ikävä äitiä ja isäpuolta sekä paha olo siitä, että asun näin kaukana. Joku voisi sanoa, että kasva jo vihdoin aikuiseksi.
Vaan minkä minä sille mahdan, että ne on niin rakkaita?

Matkat sujuivat hyvin, myös se pitkän pitkä bussimatka mennessä. No mutta kuten tyypillistä, eihän kaikki mitenkään voi sujua aivan sataprosenttisen täydellisesti. Perjantai-iltapäivänä mulle alkoi nousta kuume (en tosin mittaillut, mutta olo oli sellainen); paleli, joka paikkaa särki..
Kutakuinkin siis tunnollinen työntekijä! Vaan eipä tuo parin päivän lämpöily ja kipuilu häirinnyt mun "lomailua" millään tavalla - pillerin voimalla jaksoin siinä missä terveenäkin, ja oikeasti nautin oleilustani siellä. Eli onnistunut reissu, todellakin, vaikka lentsu yritti kovasti tulla sitä pilaamaan.

Seuraava samanlainen varmaan tammikuussa, ja toivottavasti Timppa ja kissat sillä kertaa mukana.





Puikot kiinnostaa..


Kahteen päivään mulla ei ole ollut ääntä juuri lainkaan (koita siinä sitten töissä huutaa huonokuuloisille vanhuksille), vaan tänä aamuna helpotuksekseni huomasin, että paranemaan päin ollaan. Vielä viikonloppu duunia, sitten maanantaina ja tiistaina nautin taas vapaista kuuden työpäivän jälkeen.

Nii juu, maanantaina kävin Oulun Levykauppa Äxässä shoppailemassa junaa odotellessa, ja löytyipä sieltä tosiaan parikin ostettavaa levykäistä. Mun pitää vissiin tehdä ihan erikseen joku postaus noista ostoksista, siis kun ne edellisetkin Äxän tilaukset on esittelemättä - unohdin.
Eli kunhan tässä joudan, niin..

.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Matolääkkeitä ja herkkuja

Kyllä se vain on helppoa noiden meidän mirnujen madottaminen.
Tabletti Whiskasin herkkutikun nokkaan ja omnom hotkhotk, hyvää oli, tahtoo lisää.
Aivan liian helppoa.



Prismasta ostin ensimmäistä kertaa kuivattua kuoretta, kissoille siis. Joo-o, vasta nyt. Jotenkin olen aiemmin vain sivuuttanut koko hyllyn siinä hölmössä ajatuksessa, että nuo herkut ovat vain koirille. Oskutuote Oy on valmistaja, ja näkyi hyllyssä olevan vaikka minkälaista herkkua kuivattujen fisujen lisäksi.
Ja nämähän maistuu meidän mirnuille (ylläri). Aluksi molemmat vähän oudoksuen kokeilivat hampaissaan - joutuivat tavallista enemmän tekemään purutyötä, jotta herkun saisi paloiksi. Näitäpä ei Minnikään voi niellä pureskelematta, hyvä niin.


Värjäilin tuossa hiukset (mustaksi edelleen), ja ihan piakkoin pitäisi käydä peiton alle ja yrittää vähän unen tapaista, jotta jaksaa sitten yötyössä. Tuo kellojen taaksepäin siirtäminen ei onneksi osunut mun yövuoroon..

Kun torstaiaamuna pääsen vapaille, saan muutaman tunnin nukkua, kunnes sitten kiiruhdan linja-autoasemalle ja hyppään klo 13:00 Kuopioon lähtevään bussiin. Kuopiossa 16:05, auton vaihto eli odottelua n. 50 min ja matka jatkuu siinä 17:00 Kuopio - Oulu.
Ihan Ouluun saakka ei tarvitse mennä, jättäydyn kyydistä pois Kempeleessä klo 21:20.
Aika ruhtinaallinen kokonaisaika istua linja-autossa, saa nähdä mitä tuosta tulee. Tai pääsenkö perille. Suorastaan mielenkiintoista, ja vieläpä yövuorojen jäljiltä väsyneenä.

Tuskaiselta vaikuttavasta menomatkasta huolimatta odotan tuota ja olen aivan innoissani, kun pääsen kotikonnuille muutamaksi päiväksi. Ja taas saan simpsakoiden simskutyttöjen sijaan hoitaa kahta 6,5 kiloista maatiaiskollia, joista toinen ainakin viime kerralla ravasi edestakaisin mun sängyllä kerjäten rapsutuksia, rasittavuuteen asti <3

.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Syysväsynyttä porukkaa


Totaalinen väsymys. Mikähän iski?
Todellakin olen pienen "loman" ja reissun tarpeessa, ette uskokaan.
Jopa mirnukoilla näyttää olevan jonkin sortin syysväsy; tänään eivät ole muuta tehneetkään kuin nukkuneet mun päällä, samalla kun olen itse löhönnyt sohvalla töistä päästyäni.
Vivi uinui pitkään viltin alla, vilukissani.

.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Minni & Hiiri

Tuossa yksi kaunis päivä ompelin taas lisää elinviikkoja vanhaan Ikean hiireen.

Se oli joutunut järkyttävän ja säälimättömän väkivallan uhriksi, ja tarvitsi pikaisesti amputaatiota sekä leikkausta.
Se menetti jokaisen raajansa, ainokaisen häntänsä ja puoli naamaa menehtyi ompelun seurauksena. Vain toinen silmä onnistuttiin pelastamaan.
Sillä se näkee vielä monta kauhun hetkeä, kun iso kissapeto tarttuu siihen hampaillaan ja riepottaa ympäriinsä, repii ja raatelee.



Ihan vain vertailun vuoksi - uusi ja vanha. Kumpi on kumpi?
Mutanttihiiri on valmis uusiin koettelemuksiin.

.

torstai 17. lokakuuta 2013

Motivointia

Työpäivä 2/6 takana. Perhana.
Tiistaina on se ruhtinaallinen yksi vapaapäivä, jolloin piipahdan vakiokampaajani käsittelyssä.
Ihan vain leikkautan, kotona sitten odottaa illaksi loota mustaa tukkaväriä. Vihaan lähteä reissuun, jos hiukset ovat kasvaneet mallistaan yli ja otsatukka ei asetu millintarkasti.
Niin. Kahden viikon päästä tähän aikaan olen jo saapunut perille Ouluun, raastavien bussissa vietettyjen tuntien ja yövuorojen jälkeen. Väsyneenä ja onnellisena.
Silloin mulla nimittäin on neljä vapaapäivää (plus se nukkumapäivä), eli kolme päivää jää aikaa varsinaiseen oleskeluun ja äidin herkuista nautiskeluun.
Äiti - ainahan se lellii mua, kun menen käymään.

Jotain odotettavaa siis on, ja tuosta imen motivaatiota näihin hölmön pitkiin työrupeamiin. Heti jaksaa paljon paremmin, kun on jotain mitä odottaa.


Kisumisut ja Timppa jäävät pitämään kämppää pystyssä (tai vaihtoehtoisesti tuhoamaan sitä).
Kummin vain, mutta kissoille annan tuhot helpommin anteeksi ;)

.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Soffalla

Joo joo tiedän. Ei minustakaan olisi kiva, jos joku kuvaisi kun olen haarat levällään.


Vähän samaan tyyliin olen itsekin tänään lekotellut sohvannurkassa ja neulonut sukkaa, neulonut ja neulonut. Välillä kirjoittelin.
Työmotivaatio saisi olla suurempi - huomenna täytyy vääntäytyä iltavuoroon ja seuraava (yksi ainoa) vapaapäivä on tiistaina. Viikon päästä! Ei jassa. Pakko. Onko?




maanantai 14. lokakuuta 2013